lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulu


Tiukuja voit jo kuulla,
Joulu on jo porraspuulla.
Sytytä kynttilä, hiljenny tovi,
avaa Joululle ovi.


Rauhallista Joulua ja
Onnellista Uutta Vuotta!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Vain yksi yö

Nousin aamulla kukon laulun aikaan. Lehden lukua, aamiasta, pyykinpesua ja päivälenkille. Ei kieretty kuin 9 km lenkki, Anne ja minä oltiin molemmat flunssaisia ja vettä satoi puolet matkasta.

Kotona oli sauna valmiina lämpimänä ja otin kuumat löylyt. Vähän helpotti.  Pieni välipala, pari voileipää ja lasi maitoa, sitten imurin varteen.  Muuta en sitten tehnytkään.  Ai, tulihan sitä käytyä pikavisiitillä yläkerrassa toivottamassa hyvät joulut, kun lähtevät pariksi päiväksi pois muualle Joulun viettoon. Minna lämmitti kuumat glögit, maistui hyvältä.

Nopea kauppareissu ja loput puuttuvat ruokatarpeet saatiin jääkaappiin.

Nyt onkin alkuilta mennyt vällyjen peitossa. Taitaa olla vähänlämpöä.

torstai 22. joulukuuta 2011

Vain kaksi yötä

Eilinen kovan onnen kakku taisi sittenkin onnistua. Kakku kohosi lopulta uunissa ja näytti ihan normaalilta. Nyt se on tekeytymässä kylmässä, maistetaan vasta Jouluna.

Parin asteen pakkanen on pitänyt ja tänään pilkahti jopa aurinko. Tänään on ollut talvipäivän seisaus ja huomenna on sitten päivä pidempi...... minuutin.

Tultiin ajoissa töistä kotiin ja otettiin ihan rennosti lehtiä lukien pari tuntia. Anne ja Late naapuritalosta oli kutsunut Jouluglögille meidät + muita naapureita. Glögiä, pientä suolasta ja makeaa tarjolla ja hyvää seuraa. 

Kurkku tuntuu kipeältä, toivottavasti ei tule kipeäksi. Annen ja Vaulan kanssa sovittiin lenkki huomiseksi klo 11.00. Täytyy sitä ennen hoitaa viikkoimurointi pois alta.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Vain kolme yötä.

Alkuun heti maininta, että eilen tekemäni taatelikakku onnistui hyvin ja sitä on saatu tänään syödä työpaikalla.

Tänään töiden jälkeen vähän kaupoissa, firman joululahjoja ostamassa ja kinkku kotiin. Jos sitä nyt voi kinkuksi sanoa. Noin 3.5 kg pakastekinkku, joka nyt on sulamassa keittiön työtasolla kattilassa.

Paistan sen lauantai aamuna vasta. Loput jouluhankinnat hoidan perjantaina, ne vähäiset mitä nyt ostetaan. Kolme henkilöä syömässä, ei paljoa tarvita.

Äsken tein sitten kotiin taatelikakun, tai ainakin yritin.  Kakku oli jo uunissa kun huomasin että voi oli unohtunut laittaa. Ei muuta kuin kakku ulos uunista, voin sulatus ja kakkuun sekoitus ja uudestaan uuniin.  Siellä se nyt tuoksuu ja paistuu, mutta heikosti nousee.

Sain onneksi Amilta jouluisen kirsikkakakkureseptin ja luulen että satsaan siihen perjantaina.

Vaihtelua ainaisen taatelikakun tilalle, täytyy puolustella.

 Tänän olikin pari astetta pakkasta ja vesi tuli lumena alas.  No huomenna voi varmaankin todeta, että ne oli menneen talven lumia..

tiistai 20. joulukuuta 2011

Vain neljä yötä

Aamulla kampaaja, vain niskan siistiminen. Kello 10 lähdettiin jo kaupungille, missä vierähtikin yllättäen 6 tuntia. 

Asioiden hoitamisen ohella käytiin tutustumassa uuteen musiikkitaloon. Ihan positiivinen yllästys, sisältäpäin oli ihan huikean näköinen, mutta ulkoapäin ei niin kovin mieltä ylentävä.  Juotiin torttukahvit cafeteriassa ja otettiin lehtinen kevään ohjelmasta, Jos jotain sopivaa löytyisi.

 Kivan näköistä puustatehtyä seinää käytävillä
Kuva ala-aulasta


Stockmannilla saatiin vaihdettua nukketalon lamput toimiviin, joten sekin asia on järjestyksessä.
Eikä törmätty tänään Amiin ja Reiskaan Stockalla ;-), missähän olivat tänään?
Iltapäivä olikin vaihteeksi sateeton, melkein innostuin lenkille lähtemään, mutta nälkä oli kova pitkän kaupunkireissun jälkeen, joten kaupan kautta kotiin ja ruuan laittoon.  Valmistin vain juustomunakkaat salaatilla, sellainen ruokailu tänään.

Nyt odottelen naapureita kotiin. Taatelikakun aineet oli otettu esiin, mutta voi olikin melkein loppu ja naapuri lupasi auttaa heti kun saapuvat. Kohta kädet on taikinassa:-D

maanantai 19. joulukuuta 2011

Vain viisi yötä

Mitähän etsin otsikolla, no ainakin totuutta, sillä todella vain viisi  yötä Jouluun. Jos olisin lapsi, odottaisin joulupukkia, jolle lapsena laulettiin nuotin vierestä Ullan kanssa Tip Tap Tip Tap jne.

Nyt odotan, että saan rauhassa istua joulupöydässä kynttilöiden palaessa ja maistella joulun makuja. Se riittää.  Paketteja ei tarvita, paitsi se yksi toivottua kirja, kai se pukki muistaa sen tuoda.

Paketoin äsken nukkekotiin ostetut tarvikkeet pakettiin. Koskahan ne avataan? Ainakin se pienen lapsen  toive on toteutettu.


Työpäivä meni nopeasti, enkä unohda mainita, että ulkona satoi vettä taas ja lujaa. Maanteillä oli vaaratilanteita, kun kaikki ojavedet nousevat ylös ja kaistoja suljetaan.

Huomenna vapaata, aamulla kello 9.00 kampaaja ja sen jälkeen Helsinkiin hoitaaan asioita.



sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulu on jo ovella

Sateet jatkuvat, kaikkihan sen tietää ja näkee, kun menee ulos. Eikä tarvitse edes mennä ulos saakka, voi katsella sitä sadetta ikkunastakin. Masentavaa.

Mutta jotain hyvääkin, lunta löytyy Lapista, jonne lähden 1.1.2012 Maija ja Toven kanssa. Lentäen Ylläkselle, ei hassumpaa. Tove lupasi olla hiihdon opettajana.

Viikolla on käyty keilaamassa, vaihteeksi Tapiolan hallissa. Aika hyvin meni kaikilla, välillä tuntuu, että ei kehity lainkaan, mutta sitten joskus onnistuu. Innostuu jatkamaan, eikä laita palloa myyntiin.

Perjantaina käytiin päivällä vähän shoppailemassa Itäkeskuksessa. Siellä olivat Ami ja Reiskakin, meille yhteistä oli, että kaikille oli tullut nälkä ja ruokailimme samassa paikassa eli Stockan cafeteriassa.

Ostin itselleni mekon, mustan kotelo/osittain kietaisumekon. Sellainen 'pikkumusta'  mikä käy tilaisuuteen kuin tilaisuuteen ja jollainen jokaisella naisella täytyy olla vaatekaapissa.  Jukka kyllä kommentoi, että sellaistahan sinä tarvitset.  Lohduttavaa....



Perjantai-iltana oli meidän rapun Jouluglögit, jotka pidettiin meillä. Ajattelin pukea uuden  'pikkumustani' päälle, mutta sitten totesin, että olen ylipukeutunut. Mutta laitoin kuitenkin hameen ja Tallinnasta ostetun pellavajakun.  Naapurit olivat arkisissa asuissa, mutta en kuitenkaan tuntenut itseäni liian ylipuetuksi. 

Lämmitettiin glögiä, maisteltiin erillaisia jouluviinejä, syötiin erillaisia coctail paloja ja juustokakkua.
Keskusteltiin päivän polttavista asioista, kuten tulevista presidentinvaaleista, ehdokkaista, EU:n kohtalosta, Eurosta, suvaitsevuudesta ja eriarvoisuudesta.  EI niin tylsää kuin ehkä kuulostaa. Viimeiset vieraat lähtivät kello 01.30 ja pääsimme nukkumaan.

Eilen vesisateeessa ajoimme Helsinkiin Minimaailmaan ostamaan nukkekotiin televisiota, ruokatarvikkeita, lasten kerros-sänkyä ja pienoa.  Ne  oli joulupukin toivomuslistalla.

Perjantaina Stockmannilta ostetut paristolla toimivat led-lamput nukkekotiin eivät toimineet ja ne täytyy nyt mennä tiistaina vaihtamaan. Onneksi on muitakin asioita kaupungilla hoidettavana.

Tänään oli alueemme lasten ja aikuisten järjestämä Kauneimmat Joululaulut ilta. Saimme tunnin ajan kuunnella upeita laulajia ja soittajia ja myös laulaa heidän kanssaa.

Joulukortitkin sain vielä illalla kirjoitettua ja huomenna sitten muistettava vielä postittaa ne.

Hyvää yötä kaikille.



lauantai 10. joulukuuta 2011

Viikonloppu

Kotona onnistuneen matkan jälkeen, vaikkakin myrskyä oli 'vesilasissa'.

Taas on koko meidän 'perhe' kasassa ja arkirutinit alkoivat.  Aamulla kävin ensinmäistä kertaa kaupassa, ostoskassien paino olikin sitten sen mukainen, jääkaappi tarvitsi täydennystä.

Jälkikasvu tuli iltapäivällä syömään ja tarjolla oli uunilohta ja pottumuussia, kuten nuorimmainen totesi. Ja ruoka maistui. Vettä satoi ja vietimme aikaa sisällä pelaten pelejä ja glögiä juoden.  Tallinnasta ostettu espresso suklaa maistui glögin kanssa.

Sauna lämpeni ja uni maistui sen päälle.  Nuorimmainen jäikin yökylään.



















torstai 8. joulukuuta 2011

Olisko matkakuumetta

Tänään pitäisi mennä ajoissa nukkumaan ja myös saada unen päästä kiinni. Kello herättää 04.45. Sellaista se on kun asuu täällä susirajan takana. Ammubussi lähtee kello 5.45 ja se on ainoa mahdollisuus ehtiä terminaaliin, sillä huomenna on vihdoin meidän Kultapossukerhon  perinteinen joulumatka Tallinnaan. Luvassa on myrskyä ja sadetta. Huhhuh, miten sen laivamatkan selviää. Onneksi on aamiainen jo klo 7.30 ja laiva on vielä satamassa laiturissa siinä vaiheessa. Ehditään melkein syödä ja juoda kuoharit ennen kuin saavumme avomerelle keinumaan. Silloinhan voi mennä hyttiin makoilemaan ja jatkaa unia, jotka on jääneet kesken ;-D.  Niin, eiköhän se myrsky  illalla paluumatkalla ole jo laantunut.  Voidaan syödä laivan Joulupöytä rauhassa. Sitä on jo odotettukkin sillä Jouluruokaa ei ole vielä maisteltu. Toivon että  Tallinnasta löytyy jotain kivaa uutta ostettavaa.

Eilen illalla puhelin meni taas mykäksi, ei toiminut meilit, viestit  eikä netti. Sama vika jatkui tänään iltapäivään saakka, kunnes sammutin  virran ja avasin taas. Puhelin toimi sen jälkeen, mutta jouduin asentamaan sähköpostiasetukset uudestaan. Hrrrrrrrrr.  Oli muuten outoa olla puhelinmotissa jonkin aikaa.  Miten sitä onkin tullut niin riippuvaiseksi kännykästä.

Nyt 'täytyy' katsoa pari TV ohjelmaa ja laittaa vaaatteet valmiiksi aamuksi ja pakata reppu.

Hyvää yötä.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Juhlien jälkeen

Tänään on sitten saanut lukea lööpeistä eilisten juhlien kommentteja niin asuista, kuuluttajien mokista vieraiden esitelyssä, jotka aina eivät osuneet ihan oikeaan. Siinä olen ihan samaa mieltä, ainahan jotain nimiä unohtuu, mutta kun ihmiset ja nimet sekoavat toimittajien suussa ja jatkuvasti puhutaan päällekkäin, niin ei se oikein hauskalta kuulostanut.  Yleensä tavallinen työntekijä saisi jo tällaisesta varoituksen, en tiedä miten Yle huomioi kaikkia mokat.

Mutta niitä asuja oli tällä kertaa monia kauniita ja ihmiset näyttivät pääasiassa viihtyvän hyvin juhlissa.

Itse minua miellytti  Jenni Vartiaisen upea värikäs pukua koruineen, joita hän kantoi tyylikkäästi. Samoin Pia Kaupin upea musta iltapuku miellytti. Siitä en nähnyt mitään mainintaa lehdissä, vaikka toimittajat kehuivat kilvan sitä hänen astuessan kättelemään isäntäparia.

Mukavaa oli taas juhlia kaikken vieraiden seurassa täällä kuvaruudun toisella puolella.

Tänään olikin aamulla -5 pakkasta kun klo 6.30 kävelin pysäkille. Lunta maassa ja kaikki näytti hienolta mitä nyt siinä pimeydessä näki.

Töistä lähtiessä olikin jo plussa asteita ja kaupungissa ihan vesikeli.

Olin tapaamassa entisiä työkavereita Pihatontussa. Meitä oli 10 paikalla, joista 3 oli enää töissä samassa paikassa. Tunnelma oli hieman apea, sillä eilen oli YT neuvottelujen päätteeksi ilmoitettu, että 31 henkilöä sanotaan irti, eli se tarkoittaa 50 % koko henkilökunnasta. Huh, tuntuu hurjalta kun kaikki ovat tuttuja. Vielä tällainen aika Joulun alla, ikävää kuulla, että irtisanominen on edessä.

Mökkiläisetkin alkava jo kyllästyä pimeyteen ja päättivät palata kotiin jo perjantaina.  Polttopuut on tehty ja kaikki kirjat luettu, kissakaan ei halua mennä ulos. Joten kotia kohti sitten.

Nyt lämmitän glögiä ja katson eilen nauhoittamani tanskalaisen sarjan Henkivartijat. Seuraksi lämmitän tämän Joulun suosikkiani ruotsalaista glögiä.

 Maistakaapa, ihana omenilla ja inkiväärillä maustettu vaalea glögi.

tiistai 6. joulukuuta 2011

6.12.2011

Miten mukavaa istua sísällä kynttilänvalossa, ulkona satelee vähän lunta ja on pimeätä. Illaksi on taas taattua ohjelmaa TV:stä, voi avata pienen kuohuviinin ja nauttia hyvästä ohjelmasta.

Viikot menneet taas nopeasti enkä ole harmikseni ehtinyt täällä kirjoittelemaan. Yritän parantaa tapani.

Kävelylenkit jatkuneet ja välillä käyty keilaamassa. 

Kamerakin on tiiviisti ollut kameralaukussa ja kuvia ei ole sitten kertynyt yhtään. Uudella puhelimella on  muutama kuva otettu lenkkipolulla 3.12.2011 heti aamulla auringonnousun aikaan,

Kello 9.36

Anne ja Vaula merkkauspaikalla

Lenkkipolun korkeimmalla kohdalla 3.12.2011 klo 10.06


Samalla paikalla tänä aamuna klo 10.42.

Kohta laitetaan lenkipolulle hiihtoladut ja meidän on jatkettava lenkkeilyä tien varrella. Tylsää.
Kaksi työpäivää ja perinteinen joulukuinen Tallinnamatka taas vuorossa. Siitä sitten enemmän Kultapossukerhon  blogissa. Toivottavasti nämä viimeaikaiset myrskyt ovat tältä erää  ohi. Ainakaan säätiedotus ei tässä vaiheessa lupaa tuulta.

Jos ette ole vielä sytyttäneet kynttilöitä, niin nyt on aika juhlistaa Suomen Itsenäisyyttä.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kotona taas

Viikko vierähtänyt nopeasti ohi. Tuli siis käytyä ihan ulkomailla, miniviikko täysihoidolla. Kiitokset siskolle. Ulkoiltiin, käytiin katselemassa uutta ostoskeskusta kaupungin ulkopuolella, mutta mitään ei oikeastaan löytynyt. Kaupungilta jostain pienestä liikkeestä 50 % alennuksella tuli ostettua yksi pusero jota ajattelin käyttäväni hameen kanssa. Haa, montako kertaa olette nähneet hameen päälläni? En tiedä näettekö jatkossakaan. Ilmat oli vaihtelevat, aurinkoista ja pilvistä. Lepoloma.

Arlandan kentältä olisin ostanut hyvää punaviiniä tuliaisiksi, mutta eipäs siellä myydäkkään enää EU:n sisäisillä lennoilla lentäville. Koskakohan muutos tulee Suomeen?

Sunnuntai meni laiskotellessa kotona, en edes lenkille lähtenyt. Oli nimittäin oikean jalan yksi varvas mustana ja turvoksissa. Olin sen kolauttanut perjantai -lauantai välisenä yönä tuolin jalkaan siskon luona ja en meinannut millään muistaa mihin olin satuttanut sen. Oli vaan mielikuva, että olin johonkin jalkani iskenyt, kunnes sitten sunnuntaina myöhemmin muistin yöllisen vessareissun. Täytyy seuraavalla vierailulla siirtää tuolit pois reitin varrelta.

Eilen työpäivä ja illalla vielä keilaamassa. Tänään kotona , käytiin ostamassa eteiseen ja keittiöön uudet matot ja iltapäivällä lähdettiin vielä Keravalle keilaamaan.

Lihapata muhi sillä aikaa uunissa ja oli kiva tulla kotiin kun ruoka oli valmiina. Innostuin sen jälkeen
vielä leipomaan juustosarvia. Täytyy ottaa huomenna evääksi.


tiistai 8. marraskuuta 2011

Mennyt viikko

Aika kuluu niin nopeasti, kaikkihan sen huomaa. Viime viikon aikana parasta antia oli ulkoilu eli lenkkeily. Uskokaa tai älkää, mutta lenkkikilometrejä kertyi viikon aikana 47 km ja hyvällä ajalla.  Lisäksi keilailua 1,5 h.  
Viime viikon sauvakävelyt tässä.
tiistai  8 + 10 km
perjantai 10 km
lauantai  10 km
sunnuntai 9 km,  sunnuntaina olin jo aika väsynyt, mutta ruokailun  jälkeen ryhdistäydyin ja lähdin vielä autolla hautausmaalle. Pari kanervaa ja havut ojennukseen.
Tämän viikon lenkit taita jäädä väliin, tosin huomenna lomalle Ruotsiin siskon luo ja ehkä jonkin verran kävelyä tulee, otan askelmittarin mukaan.

Viime viikolla pistäydyin perjantaina Porvoossa shoppailemassa. Sain ostettua uuden Nokia N9. Nyt odotellaan, että uusi sopimus kytkeytyy päälle. Lupasivat Elisalla, että perjantaina 11.11.2011  olisi uusi sopimus voimassa. Hyvä, otan mukaan puhelimen Ruotsiin, saadaan siskon kanssa harjoitalla käyttöön ottoa. Ehkä ehditään vähän shoppailemaan vaatekaupoissa....

Ilmat jatkaa van mukavan lämpöisenä. Sopii minulle, vaikka ei sellainen luminen talvi ole huono vaihtoehto.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Vieraita

Eilen vapaapäivä sujui taas kuin siivillä. Kiva päivä oli  odotettavissa. Pike oli tulossa lounaalle ja Minnan kanssa tehtiin yhdessä ruoka. Minna teki ihanat alkupalat ja jälkiruuan, minä pääruuan ja salaatiksi vihanneksia.


Pöytää koristi Piken tuomat 20 ruusua. Aivan ihania.  Neljä tuntia vierähti nopeasti ruokapöydän ääressä kuulumisia kertoen ja kuunnellen.  Pike harjoittelee nyt  asumista Puotilassa meren äärellä ja me totutellaan Minnan kanssa arkeen ilman Pikeä.  Onneksi välimatka on lyhyt ja yhteydet toimii muutenkin hyvin. Toivottavasti tapaamme taas pian iloisissa merkeissä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Outoa

Lokakuu puolessa välissä reilusti ja ukkonen jyristää. Tänään oli keilailta ja salamat vaan välähteli kotimatkalla. Onko tämä ilmastonmuutosta....... Välillä sataa rakeita ja välilla vettä. Lämpötila +8C.
Tuntuu epänormaalilta.

Televisiossa mielenkiintoinen tanskalainen sarja, tosin jo viides osa, mutta täytyy yrittää päästä kärryille. Mikähän siinä on, ett' tanskalaiset ja ruotsalaiset osaavat tehdä laadukasta tv-sarajaa, mutta suomalaiset sarjat tuntuvat aivan junteilta niiden rinnalla.  Makuasioita, tämä olikin vain minun näkökanta.

Nati nati , kära vänner.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Syksyistä päivää

Hei taas pitkästä aikaa. Kaikki vapaa-aika on mennyt matkablogin kirjoittamiseen ja nyt on taas aika siirtyä tälle puolelle.

Aamu alkoi kaurapuurolla ja Hesarin lukemisella. Mikä sen parempaa.



Päivään on mahtunut vaatekaapin siivousta, kesävaatteet oli aika pakata talveksi pois, sai taas vähän tilaa kaappiin. Ei kovin iso homma ollutkaan. Moottiripyörä asusteet vein myös kellariin. Tämän kauden ajot on ainakin minun osalta ajettu. Mukavampi istua lämpimässä autossa näillä keleillä.
Tarkoitus oli leipoa, mutta kardemumma puuttui, enkä viitsinyt tuonne tuuleen ja viimaan lähteä sen takia. Leivotaan joku toinen päivä.

Matkakuvien sorttausta myös tehty. Vaikeaa valita mitkä kuvat jää koneelle, ei kannata tuhatta kuvaa säilyttää koneella ja esitellä jollekkin halukkaalle. Siihen kyllästyy itsekkin.

Eilen vietettiin taas tyttöjen kanssa iltaa Ravintola Sunn:ssa, uusi paikka ja olikin oikein viihtyisä. Samoin ruoka ja palvelu. Siitä enemmän toisessa blogissa, kun ehditään sitä päivittää.

Palaan pikimmiten taas tänne, nyt odottaa lenkkikaverit kohta pihalla minua ja vaatteet on vaihtamatta.

tiistai 30. elokuuta 2011

Ei pitäisi



Ihan tosi, kello on 21.00 , yksin kotona ja ilta-ateria kuvassa. Ihan hävettää. Ensin päivällä kevyt keitto, alkuillasta 8 km lenkki ja nyt sitten 'kevyt'  iltapala.  Huomenna päivä uusi, tuttu sanonta vai mitä.

lauantai 27. elokuuta 2011

Tänään tatteja

Pitkästä aikaa löytyi tatteja. Nyt ne on pilkottu ja laitettu kuivumaan. Nautitaan niitä sitten talvipakkasella. Helteinen ja aurinkoinen päivä. Grilli kuumenee ja kohta syomme lohta.

perjantai 26. elokuuta 2011

Keltainen

Tänään on elokuun lopusta huolimatta aurinkoinen ja lämpöinen päivä, aivan kuin keskikesällä.
Senpä vuoksi keltainen kollaasi.



Päivä mennyt nopeasti, terassin kaiteet maalattu valkoiseksi, käyty kauppareissulla kylällä ja hoidettu monta muuta asiaa. Muuten tiedoksi että kanttarellimuhennos jauhelihapihvien kanssa mastui hyvältä.
Vielä jäi osa kanttarelleista huomisen varalle.

Reilu puoli tuntia sitten laski aurinko ja sauna on juuri nyt lämmin. Puhdasta vettä saatiin saunaan, joten nyt kylpemään ja löylyjä heittämään.

torstai 25. elokuuta 2011

Jos metsään haluat mennä nyt.....

Eilen saavuttiin maaseudun rauhaan muutamaksi päiväksi. Aika mukava sää, ei hyttysiä enää kiusana.

Tänään varustauduin hirvikärpäsiä vastaan ja mennin korin kanssa metsään. Saalis ei kovin suuri ollut mutta hyvä mieli tuli mukavassa ympäristössä.





Sen verran löytyi kanttarellejä että pari muhkeaa kanttarellimuhennosta saadaan Ei kannata pakastaa, vaan nauttia tuoreeltaan.




Sinilevää, uiminen on ohi tältä kesältä ainakin tässä järvessä. Sinilevä on vallannut järven eikä asiaa ole veteen. Ei edes saunavettä voi ottaa. Huomenne tulee apu naapurista ja saamme puhdasta hanavettä että pääsee pesulle.



Tervaleppä voi hyvin rannassa ja pihan ainoasta karviaispensaasta sai makeat maistiaiset.


perjantai 19. elokuuta 2011

KEITTIÖSSÄ

Aika vilistää, mutta kaikkien kauppareissujen jälkeen ehdin kokkailemaan TexMex kesäkurpitsapaistosta ja kesäkurpitsakakkua. Tässä reseptit teillekkin, jos haluatte kokeilla. On maistuvaa.

            TexMex kesäkurpitsapaistos

Raaka-aineet

n 500 gr kesäkurpitsaa ( omalta kasvimaalta tietysti)
5 perunaa
3 sipulia
4 valkosipulinkynttä
600 gr jauhelihaa
1 pussi (40 gr) texmex mausteseosta (santa maria)
1 prk (400 gr) tomaattimurskaa
150 gr emmentaljuustoraastetta

Paista pannulla sipulit ja jauheliha kypsiksi.  Lisää pannulle mausteseos ja tomaattimurska.
Anna kastikkeen haitua silllä aikaa kun viipaloit kesäkurpitsan ja perunat.

Viipaloi kesäkurpitsa ja perunat ja lado ne limittäin voideltuun vuokaan Lisää haudutettu
jauhelihakastike ja ripottele päälle juustoraaste. Paita 200-casteisessa uunissa noin 40 minuuttia.




                Kesäkurpitsakakku
Vaihe 1

4,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl kanelia
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Sekoita kuivat aineet yhteen.

Vaihe 2

3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 dl maustamatonta jugurttia
1,5 dl oliiviöljyä
2 dl mantelirouhetta
3 dl raastettua kesäkurpitsaa

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi  ja lisää  muut aineet.

Vaihe 2

Sekoita taikinaseokseen kuivat aineet (vaihe 1)

Kaada seos vuokaan ja paista uunin alatassolla n 1 tunti  170 asteessa.
Anna vetäytyä mielellään pari päivää.

Kakun seurana maistuu jäätelö tai vaniljavaahto.



sunnuntai 7. elokuuta 2011

Turistina

Kuinka moni paljasjalkainen helsinkiläinen uskaltaa tunnustaa, että ei ole ollut koskaan Helsingin kiertoajelulla. Minäpä olin tänään ensimmäistä kertaa. Lähes kaikki paikat oli tuttuja, mutta oli kiva istua pari tuntia bussissa ja kuunnella nähtävyyksistä asiantuntijan opastuksella. Hietaniemen hautausmaa oli kohde jossa en ole aikaisemmin käynyt. Siellä jalkauduttiin ja kierreltiin sankarihaudoilla, presidenttien haudoilla sekä muutaman muun merkkihenkilön haudalla.

Hieno päivä, kannattaa heittäytyä turistiksi myös omassa kotikaupungissa.

perjantai 5. elokuuta 2011

Toimintaa

Taas aurinkoinen ja lämmin päivä.
Aamulla löytyi ja poistettiin toinen punkki Roosalta. Tuntuu, että itse kuljen koko ajna tunnustellen päätä ja ihoa, jos jossain on punkki. Roosalla niin paksu turkki, että punkit saavat pari viikkoa elää loisena sen iholla ennen kuin  niitä edes huomaa.

Tänään tyhjentelin jo aamusta kasvimaata. Porkkanoita tuli nostettua 30 kpl ja muutama punajuuri lisää. Samoin sipuleita otin jo kuivamaan.  Ei jäänyt enää montaa maahan.  Sipuleista teen sitten taas lettejä keittiöön roikkumaan. Osa viimevuotisista on vielä jäljellä  kun ei raaski syödä.


Tämä päivä on otettu rennosti, en edes lätenyt kaupoille. Tein kurpitsakeittoa ja söin parin päivän takaa jääneet kukkakaalit, pari uutta perunaa ja tomaattia.  Ei minusta kyllä kasvis-syöjää tule, mutta välillä on ihan hyvä pitää taukoa proteiineistä( ainakin yhden päivän).  
Kurpitsakeitto
2 litraa kuorittua ja paloiteltua kurpitsaa+pari porkkanaa
2 pientä sipulia ja 4 valkosipulinkynttä
Kuullota kevyesti sipulit kattilassa ja lisää n 7 dl vettä,
kurpitsapalat ja 2 kanaliemi tai kasvisliemi kuutiota.
Anna kiehua n 30 minuuttia, niin että juurekset pehnenevät ja
survo sauvasekoittimella. Lisää lopuksi reilustu pilkottua
basilikaa ja tarvittaessa ohenna vedellä tai kermalla.


Viime viikolla erkkerin ikkunoiden pesua piti vähän korjailla, oli taas jäänyt raitoja, jotka huomaa vasta illalla kun ilta-aurinko käy ikkunoihin. No nyt onnistui paremmin.

Vaulan kanssa 8 km lenkillä alkuillasta. No tämä päivä tuli ja meni taas nopeasti.  Mitenkähän palkitsisi itsensä?

torstai 4. elokuuta 2011

Valintoja

Yksi 'pirpana' vietti tiistaina päivää kanssani ja kysymyksiä riitti

Mumi, minkä värisen hevosen sä ottaisit?

- No, minä en haluaisi minkäänlaista hevosta
Mutta jos sä haluaisit niin minkä värisen hevosen sä ottaisit?
- No, jos mä haluaisin hevosen niin mä valitsisin valko-ruskean ponin.


Mumi, minkä rotuisen kissan sä haluaisit?
- En mä tarvitse kissaa kun meillä on Roosa.
Mutta jos ottaisit uuden kissan niin minkä rotuisen kissan sä ottaisit?
- No jos mä ottaisin uuden kissan, niin mä ottaisin tavallisen kotikissan.
Ottaisitko sä Killen? ( kissa maalaistalossa)
-Enhän mä sitä voi ottaa kun meillä on Roosa ja Kille on navettakissa.
Mumi. voitaisko Roosa viedä navettaan ja ottaa Kille?
- EI


Mumi, miksi teillä ei ole koiraa?
- No kun meillä on kissa.
Mutta voishan teillä silti olla koira.
- Ei voi kun ollaan niin paljon poissa kotoa.
On meilläkin koira ja sen voi viedä hoitoon jos lähtee matkoille.
- Joo, mutta en halua lisää eläimiä kun en ehdi sitten hoitamaan niitä
Mumi, mä voin tulla hoitamaan niitä....


Mumi, miksi sulla ei ole bikineitä?
- No en mä tarvitse kun mökillä voi käydä vaikka nakuna uimassa.
Ai niin kuin me tehtiin kun oltiin mökillä.
- Juuri niin.
Mut jos sulla olis bikinit niin sun masu sais aurinkoa.
- Voinhan mä ostaa vaikka ensi kesäksi.(tulikohan luvattua liikaa?)

Miksi te menete niin vähän mökille?
- Sinne on niin pitkä matka ettei jaksa usein ajaa. Me voitais kyllä vielä mennä loppukesästä ja ottaa sut mukaan.
Joo, mun täytyy kysyä äiskältä. Mä kyllä olen melkein aina iskän mökillä Kalsaaressa.
- Se on kiva että pääset mökille.

Jännittävää oli myös tiistaina kun käytiin Roosan kanssa eläinlääkärissä. Ensin rokotukset ja sitten verikokeet tassusta. Pirpana varmisti että tassu paketoidaan koska mummiltakin oli otettu aamulla verikoe ja kädessä oli iso laastarilappu.  Roosa sai sitten hienon sideharson tassuun  ja sitä sitten voivoteltiin, että olikohan sitä sattunut.




Tänää tuli sitten neuvoja miten punkki poistetaan Roosalta. Saa nähdä miten siitä selvitään.



Postissa tuli ihania kortteja ja puhelimitse sekä sähköpostitse muistettiin.
Illalla kahviteltiin naapureiden kanssa puutarhassa. Roosalla oli 17-vuotis syntymäpäivä ja joku muu täytti vähän enemmän.

Roosaa muistettiin kermapurkilla ja tulihan sitä vanhemmallekkin päivänsankarille paketti, samppanjaa, mukit ja ihastuttava auringonkukka. Oi kiitos vielä.


Illan päätteeksi naapuri maalaistalon tyttärenä ja tottunut punkkien pyydystäjä poisti Roosan punkin.



sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Aika kuluu

Aika kuluu eikä mukana tahdo pysyä. Takana on taas viikon mökkiloma ja viikon työrupeama. En ole ehtinyt kirjoittelee, vaikka kuinka olen yrittänyt. Kone oli mukana mökillä, mutta aina oli jotain tärkeämpää tekemistä.  Aika kuluu lasten kanssa nopeasti, aikuista seuraa oli myös ja samoin kaveritkin ehti pistäytymään yökylään mökille. Koko lomaviikko oli helteinen, aurinkoa ja lämpöä +30.
Kissa siirsi meidän kotiinlähtöä yhdellä päivällä kun oli omilla teillään lähtöpäivänä klo 9.00 - 22.00. Varmaan vaistosi, että kohta joutuu autoon kun kasseja pakattiin.

Vähän kuvasatoa lomalta.

Ei  hiilareita

41-v. kunniaksi


Mattopyykillä

Ei päivääkään ilman peliä


Uinti sujuu

Uusi uuni ja kohta mustikkapiirakka paistumaan

Maalaistalon eläimiin tutustumassa

 

Vieraat lähdössä

Kotona kasvimaata oli kasteltu poissaollessa ja kaikki kukoisti. Satoa tulee taas runsaasti.
Nyt on sitten viikon aikana jo kesäkurpitsaa säilötty, etikkapunajuuria valmistettu ja samoin suolakurkkuja. Ensinmäiset sipulit jo nostettu kuivamaan, persiljaa ja ruohosipulia pakastettu.
Sadonkorjuu onkin jo tänä vuonna varmaan tehty elokuun puoleen väliin mennessä. Ainoastaan tomaatit vielä odottelevat kypsymistä. Isoja ovat. Tänään otin jo ensimmäisen punaisen tomaatin keittiön pöydälle. Ei ole vielä ehditty maistamaan.

Viikolla tuli lomaviikon jälkeen käytyä 4 kertaa lenkillä ja lisäksi tänään tehtiin polkpyöräretki Tuusulanjärven ympäri naapureiden kanssa. Mennyt viikko on sitten ainakin osittain myös mennyt kuntoilun merkeissä.

Hellettä luvataan taas tuleva viikko, nautitaan siitä vaikka sais ihan oikeasti jo hieman viiletä ilmat, vain hieman.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Lainastossa

Olisi paljon muutakin tekemistä, mutta toisaalta aika rentouttavaa ottaa näin keskikesällä vuoro alueemme lainastoon. Lainastonhoitajan tehtävä kesäisin joka  torstai ja tänään on sitten minun vuoro.
Systeemi toimii itsepalveluperiaatteella. Lainastonhoitaja vain avaa ja sulkee ovet ja päivystää  2 tuntia jos apua tarvitsee.  Tänään on käynyt vain 2 seinänaapuria ja 1 lenkkikaveri. Olihan juttuseuraa. Vielä 40 minuuttia jäljellä ja veikkaan että ketään ei enää tule. Ovet sulkeutuvat klo 21.00.

Viikon lom alkoi tänään, auto on lastattu kaikella tarpeellisella ja tarpeettomalla ja startti mökille heti aamulla klo 7.00. IHANAA.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Värejä osa 1

Päätin ilahduttaa teitä tällä kertaa väreillä. Tein värikollaasiin joka ei oikeastaan ole minua ollenkaan. Kuitenkin jossain asioissa ja oikeissa sävyissä lila on upean näköistä. Kuvat ovat kuitenkin omia, kotona ja naapurissa otettuja.




Viime yönä satoi ja ukkosti oikein kunnolla. Vettä ei ole täällä satanut moneen viikkoon, joten yön sade oli tervetullut. Tänään ei tarvitse kastella kasvimaata, ehkä ei huomennakaan.

Siivoilussa mennyt aamupäivä. Aamiainenkin syömättä ja kello on jo 11.13.  Lenkkikaveri leipoo naapurissa marenki-mansikkakakkua ja sitä pääsee iltapäivällä maistelemaan. Sen jälkeen voi sitten lähteä 10 km lenkille.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Tyypillistä maanantaita

Kun aamulla nouset ylös, sinulla on kaksi vaihtoehtoa - olla joko hyvällä tai huonolla päällä.
Päätä olla hyvällä päällä.

 Olisko joskus noin yksinkertaista. Tänäänkin maanantai alkoi niin että olisin voinut harpata suoraan tiistaihin, vapaa päivääni. Loppujen lopuksi mitä pidemmälle päivä eteni niin sen paremmalta se tuntui.
Töitä riittävästi. Kotiin tultaessa sai kuulla sitten huonompia uutisia, ainakin suunnitelmia. Onneksi toistaiseksi vain suunnitelmia.  Iltakahvia ja naapurin tuomaa ihanaa toscakakkua ja ilta näytti taas aurinkoisemmalta, vaikka sankka pilvikerros oli auringon edessä.
Pientä puuhastelua puutarhassa ja naapureiden kanssa jutustelua.  Illan päätteeksi ystävältä viesti tulevista suunnitelmista, onnittelut heille ja kateellisena odotellaan lopputulosta.

Ei se päivä nyt niin huono ollutkaan. 

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Pidennetty viikonloppu- osa 2

Perjantai 1.7.2011

Niin se kesä menee eteenpäin, ollaan jo heinäkuussa. Hellettä tänään, mittari näyttää +31 varjossa. Auringon palvojana jo kyllästyttää. No, tänään tuli se talviturkki heitettyä pois useampaan otteeseen.

Päivän ohjelma  -  Dagens program

Klo 05.00   Lasi kivennäisvettä ja samalla huomasin että kaasupullosta  kaasu oli loppunut ja ei muu auttanut kun unenpöppörössä piti vaihtaa varapullo ettei ruoka mene pilalle. Takas nukkumaan.

Klo 7.00  hereillä ja puuro Elovehnasta.  Aamuradiota samalla hetken kuunnellen, lupaavat taas hellepäivää.

Klo 8.20  Tyhjä kaasupullo autoon ja kirkonkylälle kauppareissuun. Ensin auton tankkaus ja sitten torille. Saaliiksi vain mansikoita. Kylää hallitseva S-market ainoa vaihtoehto kaupassa käyntiin, joten sinne. Lyhyt ostoslista, kissan ruokaa, leipää ja pari saunaolutta illaksi. Mutta kassalla....
Kassaneiti ottaa olutpurkin ja ilmoittaa tyynen rauhallisesti, että ei voi myydä tätä minulle. Hetken aikaa tuhat ja sata ajatusta pyörii päässäni, mitähän minussa on vikana ja samalla samainen neiti ilmoittaa, että kello on 8.50 ja laki kieltää oluen myynnin ennen kello 9.00. Helpottunut huokaus.  Ei ollutkaan vika minussa. Tyynen rauhallisena ilmoitan, että jos jätän nämä tähän kassalle ja tulen kymmenen minuutin kuluttua takaisin, kun olen käynyt huoltoasemalla täyttämässä kaasupullon.
Se sopi hyvin ja ajoin huoltoasemalle tyhjän kaasupullon kanssa ja palasin tasan klo 9.00 takaisin kauppaan. Kassa oli jo tällä aikaa ehtinyt vaihtua, joten totesin vain uudelle neidille että nuo olut tölkit ovat minun ja haluaisin ne nyt maksaa.   Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Klo 9.30 takaisin mökillä. Keitin kahvit ja luin ostamani päivän iltapäivälehdet, jotka oli pullollaan tulevista Monacon häistä. Taas missaan kuninkaalliset häät, kun ei ole televisiota mökillä.
Edelliset kuninkaalliset häät Englannissa huhtikuun 29 pvä meni samaten ohi, kun olimme matkoilla.
Jaa,  itse asiassa, olenkohan jäänyt nyt jostain tärkeästä paitsi?

Klo 10.30  Ruohonleikkuuta pihapiirissä.

Klo 12.00  Laiturin pesu. Lokit ovat jättäneet merkkinsä.

Klo 12.30 Aurinko paistaa laiturin päähän, laiturille aurinkotuoliin mukana  lehti, tuoremehua ja mansikoita.
Nyt oli jo niin lämmin että uskalsin vihdoin ja viimein mennä uimaan. Ihmettelin jälkeenpäin miksi en ollut tehnyt sitä jo eilen. 

Iltapäivä kului nopeasti,  keräsin simpukoita järven pohjasta ja mietin, saisiko tästä illallisen.
 Tein itselleni lounaaksi salaattia, uusia perunoita ja palvikinkkua. Maistui hyvältä oluen kanssa.
Illaksi päädyin kuitenkin tekemään ruokaisan salaatin,  kun tulossa oli sipoolaista seuraa.

Päivän asu : uimapuku.

Alla kuvia tästä päivästä








Lounas


Iltasalaatti, artisokan sydämiä ja savustettua lohta.

Ilta, hyvää yötä.

Launatai 2.7.2011

Herätys klo 07.00 ja puuron keittoon. Tämän jälkeen vielä kahvit ja olimme valmiit lähtemään klo 9.00 Varkauteen kaupoille. Piti ostaa uusi terassipöytä uudelle terassille mutta ei sitten löytynytkään oikean kokoista.  Päätettiin pitää vanha pöytä. Säästöä.

Aamupäivällä pestiin iso paimentolaismatto laiturilla. Oli aika kova homma, painoikin märkänä niin paljon että oli pakko levittää matto laiturillle valumaan seuraavaan päivään. Toivottavasti ei tule sadetta.

Päivä meni muuten ihan rentoilun merkeissä, uidessa ja vähän auringossa maaten. Suojakerroin 6, ei kovin paljoa.

Iltapäivällä menimme melomaan järvelle n. 1,5 tunnin ajan. Tyyntä ja huomattavasti viileämpää kuin mökkirannassa.  Mutta samalla myös salakavalaa. Aurinko porotti ja heijastui vedestä, joten jonkin verran punosta oli saatu.

Jussi tuli illalla istuskelemaan ja tarinoimaan  ja pääsimme vasta ruuan valmistukseen kello 20.30.  Salaattia, silliä. uusia perunoita ja lampaan filettä grillissä. 

Helteinen pitkä päivä väsytti ja klo 22.30 silmät ummistettiin.
Muutama kuva kanoottimatkalta.




Joutsen pariskunta + 7 poikasta





Sunnuntai 23.7.2011

Pilvisempi ja viileämpi päivä, lämpötila 'vain' 23C.   Siivottiin saunamökkiä ja ylämökkiä. Poltettiin risuja ja lautoja alapihalla jotka oli tarkoitettu Juhannuskokkoon. Ei vaan oltu Juhannuksena mökillä.

Ruokailun jälkeen otin päikkärit ja ennen lähtöä klo 15 juotiin vielä iltapäivä kahvit. 

Kotimatkalla Ristiinan ja Kouvolan puolivälissä salamoi ja satoi rankasti n 10 minuuttia. Sitten oli taas sininen taivas. Ajettiin eri reittiä ja pytöräilijä välttyi vesisateen.

Sipoossa ei ollut satanut ollenkaan. Kasvimaa oli aivan rutikuiva, joten kaadoin monta kannullista vettä kasveille. Ensimmäiset kesäkurpitsat valmiita. Viikolla täytyy herkutella.



Kaivo on, mutta tyhjä.