sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Kauniissa säässä saatu viettää me Äidit tätä päivää.  Aamulla kävin lenkkikavereiden kanssa lenkillä, sen jälkeen nopea suihku ja sitten kiireesti ruuan valmistukseen.

Onneksi oli päivän menu sellainen, että kaiken pystyi tekemään melko valmiiksi ennen kuin Maija ja Tove tulivat. Salaatti oli tehty etukäteen, parsa keitetty, valkosipuliperunat uunissa kypsytetty ja viimeiseksi reilun kilon painoinen naudan sisäfilee paistettiin kokonaisena uunissa.  Kaikki valmistui oikeassa ajassa ja ruoka maistui kaikille. Pelkäsin, että Tove on syönyt Linnanmäellä kaikkea hyvää aamupäivän aikana ja ruoka ei maistu. Olikin ihan väärä luulo, taisi olla nuori neiti meistä kaikista nälkäisin.

Kaunis punainen äitienpäiväruusu koristi pöytää ja vaihdeltiin kuulumisia.

Lufthansalta tuli ilmoitus, että voimme tsekata tiistaina koneeseen paikkamme.  Matka tuntuu nyt todelliselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti