Tänään onkin ollut ensimmäinen lämmin kevätpäivä. Melkein voisi sanoa kesäpäivä, sillä siltä tuntui kun istuin tunnin ajan parvekkeella. Lämpömittari näytti +30 , oli tosin auringossa, oli mukava istua t-paita päällä. Muutenkin on taas päässyt arkirytmiin. Eilen ja tänään pääsi lenkille, yhteensä 18 km, nyt tosin tuntuu takareidet kireältä. Pitäisi venytellä lenkin jälkeen.
Kasvimaallakin on käyty kurkistelemassa. Lumet on sulanneet ja kohta voi aloittaa pohjustukset. Nyt on kokonaan itsellä kokonainen kasvimaa, olisiko se 25neliötä. Edellinen omistaja jättänyt ainakin raparperin maahan, jonka aion säilyttää. Täytyy vaan siirtää paikkaa, koska se on aivan kasvimaan nurkassa ja kasvaa kesällä käytävien puolelle. Vanhalta maalta siirrän mansikantaimet, laventelin, ruohosipulit ja rakuunan. Näyttää siellä nousevan jo valkosipulikin. Eli jotain on jäänyt syksyllä maahan. Täytyy listata ja suunnitella istutukset tälle kesälle. Joillakin on istutettu viime syksynä krookuksen sipuleita kasvimaan reunaan ja ne siellä nyt kukkii kauniina. Täytyy muistaa syksyllä kukkasipulit.
Parvekkeelle laitoin muutaman orvokin puulaatikkon, jossa ennen Pääsiäistä oli pääsiäisistutus.
Niin, nyt on mielestäni paras vuodenaika meneillään. Nautitaan siitä.